Laatu ja ympäristö
Lafayette Radio AB:n ympäristötyö
Ympäristötyö on osa arkipäiväämme ja tavoitteemme on tulla siinä koko ajan hieman paremmiksi. Moderni tekniikka on yksinkertainen tapa pienentää ympäristövaikutuksia ja samalla minimoida energiankulutusta.
Haluamme kannanotollamme myötävaikuttaa parempaan ja puhtaampaan maailmaan ja täyttää tai ylittää kaikki viranomaisten vaatimukset ja muut velvollisuudet.
Työskentelemme sen puolesta, että tavallinen jäte ja vaarallinen jäte hävitetään, uudelleenkäytetään tai kierrätetään ympäristön kannalta niin parhaalla tavalla kuin mahdollista.
Jätteiden lajittelua ja kierrätystä koskevien säädösten noudattamisen lisäksi pyrimme aina minimoimaan materiaalinkulutusta. Sen lisäksi materiaalinvalinta tulee toteuttaa niin, että
kierrätysaste on mahdollisimman suuri. Tämä pätee toiminnan kaikkiin toimintoihin.